Saara Baker

Saara Baker
"Musta piti tulla taiteilija" – on vastaus kysymykseen, kun multa kysytään miten musta tuli kampaaja.
Vanha Torkkelin lukiolainen, tässä palaa juurilleen kuvataiteen tekemisen pariin, jota olen aktiivisesti tehnyt nyt pari vuotta.
Innostus takaisin taiteiden pariin alkoi käytyäni Leena Nion mosaiikkinäyttelyssä, ja sitten hänen kurssillaan. Siitä innostus sitten levisi tutumpien materiaalien ja tekniikoiden, akryylien, sekä maalaamisen pariin.

Tehdessäni näitä teoksia, olen huomannut, että taide on minun tunteiden ulostulo kanava ja eräänlainen mindfulness harjoitus.
Kampaajan työssä kuuntelen asiakkaan toiveita ja unohdan omat tunteet. Tauluja maalatessa huomaan työstäväni tunteita jotka sillä hetkellä ovat pinnalla. Mosaiikkitöiden pariin kaipaan, jos tarvitsen taukoa omista ajatuksista ja tarvitsen monotonista toistuvaa tekemistä, esimerkiksi kymmenien samankaltaisten palojen leikkaamista. Kummassakin tekniikassa on lopputulos aina yllätys, ei etukäteen suunniteltua tai pakottamista johonkin tiettyyn muottiin, vaan vapaata tajunnan ja tunteiden virtaa. – Saara

Sirkku Haikonen

helsinkiläinen muotoilija yrittäjä ja musiikkialan monitoimihenkilö.
Koulutus: Taiteen maisteri, Taideteollinen korkeakoulu, Vaatesuunnittelun ja pukutaiteen laitos.

Kokoelma ”Dandyism” on jatkoa aiemmalle ”Soul Divas” -sarjalle, jossa esiteltiin vahvoja naisartisteja käyttökelvottomiin vinyylilevyihin spraymaalattuna. Tähän näyttelyyn on inspiroiduttu keikarimaisista, historian sekä tämänpäivän naisdandyistä ja heidän värikkäästä tyylistään, joka on yhdistelmä maskuliinisuutta ja feministisyyttä, jotain vanhaa ja jotain uutta. Työt ovat maalauksia sekä kollaaseja materiaalina akryyliväri, tapetti, erilaiset asusteet.

Sirkku Haikosen töitä on nähty viime vuosina mm. Grafian Luonnos-galleriassa, Ravintola Rytmissä, Om’Pu galleriassa sekä Dandyssä.
Yrittäjä: Ässä Design Oy. Musiikkialan monitoimija: Stupido Productions Oy, DJ Ässä.

AVAJAISET: Lauantaina 4.7.2026 klo 19-22

Paikalla: Taiteilijat

Musiikki LIVE: IRIS KUKKA (Spotify)

DANDY GALLERIA